Päätimme siskoni ja veljeni avovaimon kanssa tehdä meidän lastemme isille ja papalle yhteisen kakun ja päädyimme tällaiseen kakkuun. Tätä kakkua oli aika hupaisa tehdä=) Kaikki lapset pääsivät tosiaan piirtämään omalla vuorollaan omille isilleen pienen taideteoksen pääliseen ja ensimmäisenä pääsi piirtämään 4 kk ikäinen veljeni poika. Isänpäivänä veimme papan luo kakun ja siellä sitten kahvittelimme kakun kera.

2051886.jpg

Kakun päälinen on sokerimassaa ja koristeet myös (suti ja väripaletti) Välissä on vadelmamarmeladia ja kermavaahtoa jossa ripaus vaniljakreemijauhetta ja sokeria. Sokerimassan alle laitoimme sitruunatahnaa pienen kerroksen. Kakkupohja on ihan tavallinen sokerikakkupohja.